
- Yritysten kasvuhalukkuudessa on Suomessa paljon
toivomisen varaa. Pyrimme uudella Tekesin rahoitusohjelmalla lisäämään
kansainvälisille markkinoille tähtäävien lupaavimpien kasvuyritysten määrää
ja varmistamaan näille mahdollisimman nopean ja vahvan liikkeellelähdön.
Helmikuussa lanseerattu uusi rahoitus on herättänyt paljon kiinnostusta.
Hakemuksia on tullut jo muutamia kymmeniä, kertoo johtaja Jari Romanainen
Tekesistä.
- Nuoret kasvuyritykset voivat saada uudentyyppistä rahoitusta enimmillään
noin miljoona euroa, jota myönnetään tavoitteiden saavuttamisen jälkeen
vaiheittain. Ensivaiheeseen, jossa rahoitus on enimmillään 50 000 euroa,
valitaan vuosittain parisensataa yritystä.
- Eteneminen rahoituksen toiseen vaiheeseen edellyttää vaativien tavoitteiden
saavuttamista, minkä jälkeen rahoitusta voi saada 250 000 euroa. Ylimmällä
tasolla rahoitus nousee enimmillään 750 000 euroon, johon yltänee vuosittain
kymmenkunta yritystä.
- Nuorten innovatiivisten yritysten rahoituksessa hyödynnetään
kokeneiden sijoittajien ja sarjayrittäjien osaamista. Kaikkiaan noin 40-50
asiantuntijan joukosta kootaan tapauskohtaisesti 4-6 henkilön paneeleita,
joille esivaiheen jälkeen rahoituksen ensimmäiseen ja toiseen vaiheeseen
valitut yritykset pääsevät esittelemään liikeideaansa.
- Paneelit edustavat kokonaan uutta toimintamallia Tekesissä. Vaikka paneelit
eivät teekään päätöksiä rahoituksesta, niillä on merkittävä rooli
Tekesin päätöksenteon tukena. Lisäksi paneelit antavat arvokasta palautetta
yrityksille. Ensimmäiset asiantuntijapaneelit on tarkoitus toteuttaa vielä
ennen kesälomia, kertoo Romanainen.
Tekesin uuden rahoituksen piiriin voivat hakeutua pienet
alle viisivuotiaat Suomeen rekisteröidyt yritykset, joilla on innovatiivinen,
osaamiseen perustuva liikeidea sekä vakuuttavat suunnitelmat sen
toteuttamiseen.
-Myös perustettavat ja vastaperustetut yritykset voivat hakea rahoitusta, jos
liikeideaa on jalostettu riittävän pitkälle osaavan asiantuntijan kuten Keksintösäätiön,
TE-keskuksen, Tekesin TULI-ohjelman tai hautomon kanssa tai muussa
vastaavassa toiminnassa. Rahoitus päättyy viimeistään silloin, kun yritys täyttää
kahdeksan vuotta tai kun yritystä ei voida pitää enää pk-yrityksenä.
- Seuraavilla rahoituskierroksilla kohdataan monia isoja haasteita, kun kasvuyritykset tarvitsevat jo 5-15 miljoonan euron panostuksia lähinnä yksityisiltä pääomasijoittajilta. Nopean kasvun ja kansainvälistymisen vaiheessa tarvitaan entistä enemmän myös kokeneiden yrittäjien ja ammattilaisten neuvoja ja kumppanuutta. Tämä on yleensä vaihe, jossa myös ulkomaiset sijoittajat tulevat mukaan.
Jari Romanainen sanoo, että Tekesin nuorille,
innovatiivisille kasvuyrityksille suunnattu uusi rahoitus sekä muiden julkisten
toimijoiden siemenvaiheen rahoituksen uudelleenjärjestelyt luovat selvästi
aiempaa paremmat edellytykset innovatiivisten yritysten nopealle liikkeellelähdölle.
Suurimmat haasteet näiden yritysten kohdalla tulevat jatkossa olemaan nopean
kasvun rahoitus, jossa yksityisillä sijoittajilla on elintärkeä rooli.
- Seuraavaksi julkisella puolella pitääkin miettiä erilaisia keinoja, joilla
edistetään yksityisten sijoitusten hakeutumista nuoriin innovatiivisiin
yrityksiin etenkin niiden nopean kasvun vaiheessa sekä laajemminkin pääomasijoitusmarkkinoiden
kehittymistä. Tämä tarkoittaa rahoituksen ohella myös verotuksellisia ja
ei-rahallisia toimenpiteitä.
- Pidämme Yritys-Suomi-palveluympäristön kehittämistä tärkeänä
askeleena, jolla nykyisin melko pirstaloituneet yrityspalvelut pyritään
tuomaan mahdollisimman selkeänä ja ymmärrettävänä kokonaisuutena
asiakkaiden käyttöön.
Teksti: Jorma Marttala/ Yrityssuomi.fi