12.01.2009

Yhteiskuntavastuu näkyy myös tulosrivillä

Toiminnanjohtaja Susanna Monni.

- Yritysten yhteiskuntavastuu on noussut parin viime vuoden aikana aivan uudelle tasolle. Vastuunsa tuntevat yritykset saavat toiminnastaan myös liiketaloudellista hyötyä, työhyvinvointia ja uusia asiakkaita, muistuttaa vastuullisen yritystoiminnan verkoston Finnish Business & Societyn (FiBS) toiminnanjohtaja Susanna Monni.

"Emme halua jäädä julistusten tasolle"

Taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää yritystoimintaa edistävällä, puolueettomalla FiBS ry:llä on jo 113 jäsenyritystä Suomessa.

- Emme halua jäädä julistusten tasolle. Viemme pitkäjänteisesti tavoitteitamme osaksi yritysten johtamista ja strategista suunnittelua. Näin yhteiskuntavastuusta tulee konkreettinen menestystekijä niin asiakkaista, työntekijöistä kuin sijoittajistakin kilpailtaessa.

Susanna Monni sanoo, että vastuullinen yritys näkee maailman innovatiivisin silmin ja säilyttää ulkoistamisen paineista huolimatta olemassaolonsa perustana olevan kulttuurin ja arvot.

Vastuullisuus osaksi tukikriteereitä ja koulutusta

Viime kesänä valmistuneen pk-yritysten yhteiskuntavastuun strategian tavoitteena on, että vuoden 2011 loppuun mennessä 1000 suomalaista pk-yritystä pystyy hyödyntämään yhteiskuntavastuullisuutta kilpailukykynsä edistämiseksi. Vastuullisuus liitetään myös osaksi yritysten tukikriteereitä ja koulutusohjelmia.

Strategiaa valmistelleessa työryhmässä olivat mukana TEMin ja FiBSin lisäksi Aldanella Oy, Gustav Paulig Oy, Helsinki Foodstock Oy, Miljonääri Oy, Nordia Management Oy, Rastor Oy ja Tapiola-ryhmä sekä Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Mainostajien liitto, PKT-säätiö, SAK, Suomalaisen Työn Liitto ja Suomen Yrittäjät.

Uusi yhteiskuntavastuun arviointimalli

Yhteiskuntavastuun strategian käytännön hankkeista vastaava FiBS kehittää parhaillaan yritysten ja yhteisöjen käyttöön erityistä yhteiskuntavastuun arviointimallia, joka esitellään vuoden 2009 aikana.

Arviointi voidaan tehdä joko organisaation sisäisenä itsearviointina tai ulkopuolisen asiantuntijan johdolla. Arvioinnin kohteena voi olla koko organisaatio tai vain osa toiminnoista. Saatuja tuloksia voidaan käyttää organisaation kehittämiseen.

Uutta arviointimallia on kehitetty FiBSin vastuullisuusjohtamiseen keskittyvässä työpajassa. kansainvälisten itsearviointiohjeistojen pohjalta.

Henkilöstön monimuotoisuussitoumus

FiBSissä valmistellaan parhaillaan myös valtakunnallista työkalua yritysten ja organisaatioiden henkilöstön monimuotoisuuden kehittämiseksi.

- Yritykset ja organisaatiot pystyvät monimuotoisuussitoumuksen avulla vastaamaan entistä paremmin työvoiman saatavuuden kasvaviin haasteisiin työväestön ikääntyessä ja elinkeinorakenteen muuttuessa.

- Kannustamme organisaatioita hyödyntämään myös tuhansien ammattitaitoisten maahanmuuttajien, vammaisten ja osatyökykyisten työnhakijoiden potentiaalia ja tietotaitoa.

FiBS kerää parhaillaan myös yrityksien ja organisaatioiden toteuttamia, henkilöstön monimuotoisuuteen liittyviä hyviä käytänteitä.

Työkaluja kahdentoista teeman alla

FiBS tarjoaa verkkosivuillaan kahdentoista teeman alle rakennetun työkalupakin, joka koostuu ohjeistoista, standardeista, mittaristoista ja julkilausumista.

Vastuullisuustyökalujen teemat ovat: tuotekehitys ja innovaatiot, ympäristönsuojelu, pk-yritykset ja toimitusketjun hallinta, oppiminen ja arvot, strateginen johtaminen, viestintä ja raportointi, tasa-arvo ja monimuotoisuus, sidosryhmäyhteistyö, eettinen sijoittaminen, työhyvinvointi, -terveys ja -turvallisuus, hyvät hallintokäytännöt ja eettiset periaatteet sekä muut kuvaukset.

Yhteiskuntavastuun verkosto 1990-luvun lopulla

Vastuullisen yritystoiminnan kehittämisen juuret juontavat 1990-luvun lopulle, jolloin Stakes toi yhteiskuntavastuun sosiaalisena innovaationa Suomeen EU-projektin yhteydessä.

Vuoden 2002 lopulla perustettiin Finnish Business & Society ry, joka solmi seuraavana vuonna yhteistyösopimuksen Stakesin kanssa.

Stakesin rooli FiBSin toiminnan kehittäjänä päättyi vuonna 2006 ja vuodesta 2007 alkaen FiBS on kuulunut KTM:n ja nykyisin TEM:n avustustoiminnan piiriin. Yhdistyksellä on oma toimisto PKT-säätiön yhteydessä Helsingissä.

FiBS seuraa tiiviisti alan kansainvälistä kehitystä CSR Europe, Global Reporting Initiative ja CSR 360 Global Partner Network -verkostojen jäsenenä.

Teksti: Jorma Marttala

www.kokkolanet.com      www.raahe24.net