| Kesäväri kukissakin on lime |
|
| . | |
| Eikö olisikin ihanaa olla töissä
kukkakaupassa kaikkien huumaavien tuoksujen keskellä?
"En edes huomaa tuoksuja enää", naurahtaa Satumaan kukan yrittäjä Satu Norjavaara. "Onneksi minua ei vielä vaivaa kukkakauppiaiden ammattitauti – allergia." Kesä on kukkakauppiaille hieman hiljaisempaa aikaa, mutta kesäjuhlat pitävät silti töissä koko kauden. Lomalle Norjavaara pääsee kesäkuun lopulla. "Juhannus ei ole sesonkiaikaa. Se on oikeastaan ainoa aika, jolloin tämän alan yrittäjät voivat lomailla. Vanhat tavat roskiin Vanhemmat ihmiset käyttävät vieläkin kukkaetikettiä, kun he vievät keltaisen ruusun hyljätylle tai liljan kuolleiden omaisille. Satu Norjavaara haluaisi murtaa näitä tapoja. |
Limeä löytyy ainakin harsoista ja neilikoista |
| "Tavat muuttuvat hitaasti, mutta nykyään
ylioppilaalle viedään valkoliljaa ja valkokallaa hyvin usein. Kerran
yksikin asiakas lähti suoraan ovesta ulos kun en osannut sanoa kukkien
merkityksistä", Norjavaara harmittelee. "Saan usein kuulla kiusallisenkin tarkkaan sen, millaisiin juhliin ollaan menossa, mutta tärkein tieto tulee, kun asiakkaat kertovat jotain kukitettavan luonteesta". Silloin Norjavaara tekee kimpun näiden luonteenpiirteiden mukaan. Etikettien sijaan syntyy yksilöllinen kimppu. "Pariton määrä kukkia on aina kauniimpi", yrittäjä mainitsee. Tämä perinne on hänen mukaansa hyvä, koska se perustuu esteettisyyteen. Ruusun aika |
|
| Satumaan kukkaan astelee mies, joka haluaa ostaa vaimolleen juhlapäivän kunniaksi kukkia. Hän haluaa ruusujen sijasta pioneita. |
Viileys, kosteus ja veden vaihto, sekä uuden imupinnan leikkaus auttaa kukkia kestämään parikin viikkoa
|
|
"Pionit ovat näyttäviä kukkia, enkä suosittele niiden ympärille laitettavaksi liian paljon lisukkeita", kertoo Norjavaara ja kietaisee kolme pionia virkisteineen sellofaaniin. Silti näyttäväkin pioni häviää kauneus- ja perinnekisassa ruusulle. "Se on suosituin ympäri vuoden, seuraavana tulee gerbera. Erityisesti ruusu halutaan kimppuihin, joita meillä on aina valmiina täällä", yrittäjä Norjavaara kertoo. Jopa allergikoille sopivissa tekokukka-asetelmissa ruusuilla on valta-asema. Muotikukkia hankittaessa otetaan huomioon maailmankin tuulet, pääasiassa Hollantilaiset tuulet. "Tänä vuonna muotiväri ja muotikukka on limen värinen neilikka." Suomeen ulkomailta tulevat muodikkaat kukat saapuvat vasta parin vuoden viiveelle. "Hitaasti mutta varmasti", naurahtaa Satu Norjavaara.
|
Naiselle vai miehelle? |
| Eliisa Alatalo 16.6 2005 |