Talviharmonikka nousi Finland Festivals-tapahtumaksi

Teksti ja kuvat:Jaana Pirkola

 

 

 

 

 

 

Festivaalin järjestäminen talvella on haastava tehtävä Kokkolan Talviharmonikka ry:n taiteellisen johtajan Raimo Vertaisen mielestä. Pääsy Finland Festivals -ketjuun tuntuu siksi upealta.

 

Kylmä talvi kääntyy Kokkolassa kaupunkifestivaalin eduksi

  Kokkolan kahdeksannen Talviharmonikan taiteellinen johtaja Raimo Vertainen on loihtimassa kapellimestarin sauvallaan argentiinalaista kuumuutta Suomen kylmimpään vuodenaikaan helmikuussa orkesterinsa Guardia Nuevan johdossa.

Tapahtuman suomalaiseksi tähdeksi saapuu Anneli Saaristo laulamaan mm. appelsiinipuita aavikkoon yhteiskonsertissa Amoroso- ja Guardia Nueva orkestereiden kanssa toisena solistinaan Tuomas Airola. Talvitapahtuman tason noususta kertoo pääsy arvostettuun Finland Festivals-ketjuun, johon Kokkolan Talviharmonikka kuuluu nyt ensimmäistä kertaa.

- Se on kunnianosoitus taiteellisesta sisällöstä, ohjelman monipuolisuudesta ja siitä että, talous on pystytty hoitamaan mahdollisimman hyvin tässä tilanteessa. Koen hienona, että täällä on kaupunkifestivaali, joka on mukana FF-ketjussa, toteaa Raimo Vartainen, joka on alusta alkaen toiminut Talviharmonikan luovana voimana.

Vertainen sanoo, että on haaste kehittää festivaali vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan, kun on vähän valoa ja paljon pakkasta. Kesällä on helpompi saada ihmiset liikkeelle.

- Oma näkökulmani on, että lumi ja talvi voi olla kiinnostava yhdistelmä, tilanteesta tulee ottaa irti sen minkä saa. Talvi tulee kääntää eduksi ja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin. Pimeyden keskellä tapahtuu kulttuuriin ja elämään liittyviä asioita, hän jatkaa.

Vertainen itse soittaa harmonikkaa, opettaa sitä Keski-Pohjanmaan konservatoriossa ja myös vaimo on harmonikan soiton lehtori. Nämä kolme seikkaa yhdistettynä oppilaitosten, konservatorion, ammattikorkeakoulun ja Kaustisen musiikkilukion nuoriin hanuristeihin ovat aikanaan luoneet pohjan monipuoliseen, korkeatasoiseen, pohjoismaiseen talvifestivaaliin.

Alusta alkaen Talviharmonikka on pyrkinyt monimuotoiseen kokonaisuuteen, jossa harmonikka on kaikessa mukana tavalla tai toisella.

- Festivaalin tulee seurata aikaansa. Maailma on pirstoutunut useisiin osiin. Esimerkiksi nyt meillä on 50 kanavaa televisiossa aiempien kahden sijaan. Niinpä talviharmonikkatapahtumakin on monisäikeinen.Musiikki, tanssi, teatteri, elokuva ja urheilu sidotaan siinä yhteen ja sidosaineena on harmonikka. Tapahtuma on uudentyyppinen, mukana on luovaa hulluutta. Se sopii tänne Kokkolaan. Tavoitteena on antaa erilaisia elämyksiä elämään, musiikillisia tai muita, Vertainen kuvaa.

Festivaaliviikon aloittaa lauantaina näyttävästi tangomusiikkia ja nykytanssia sisältävä esitys. Viidestätoista nuoresta muusikosta koostuva Guardia Nueva säestää tanssia, jonka koreografian on luonut Marjo Kuusela, Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksesta Helsingistä. Musiikkina on argentiinalaisen Astor Piazzolan Vuodenajat.

Maanantaina on Pohjanmaan nuorten opiskelijoiden konsertti ja tiistaina kuullaan espanjalaista musiikkia kahdella harmonikalla Iñaki Alberdin ja Iñigo Aizpiolean tulkitsemana. Keskiviikkona teatterin lavalle nousee Petteri Sallinen, joka monologivuodatuksessa Figaron häät näyttelee 11 eri roolia säestäjänään Susanna Kujala.

Torstaina on Lasten kirkkokonsertti, jossa esiintyvät Mäntykankaan koulun musiikkiluokat ja illemmalla on luvassa klubi-ilta.

Perjantaina on räväkämpää ohjelmaa; Duo Johanna Juhola ja Pekka Kuusisto siivittävät säveliä sydämestä aivoille ja toisinpäin sekä soitinshamaani Kimmo Pohjonen ja lyömäsoittaja Samuli Kosminen lupaavat elämyksellistä konserttia, jossa ääni, tila ja valo kohtaavat.

Lauantaina Hannu Ilmolahti nostetaan kuumailmapallolla kaupungin ylle laulamaan hanurisäestyksellä tietenkin. Keskipäivällä nähdään Guardia Nuevan puolen tunnin mittainen dokumenttielokuva ja ilta huipentuu Suureen viihdekonserttiin. Sunnuntaina hiihdetään tanssimusiikin luistattamana ja viikko päättyy Timo Koivusalon elokuvaan Kaksipäisen kotkan varjossa.

Festivaali on sijoitettu tarkoituksellisesti etelän talvilomaviikolle, 18 - 26. helmikuuta, jonka jälkeen alkaa keskipohjalaisten lomaviikko. Järjestäjien mielestä ajankohta on hyvässä saumassa ja toimiva.

  Pitkällä tähtäimellä

Viisi vuotta soittanut Guardia Nueva on enemmän esillä talviharmonikassa kuin edellisinä vuosina. Se soittaa avajaistapahtumassa, orkesterin Argentiinan matkasta nähdään elokuva ja lopuksi orkesteri virittäytyy säestämään Suuressa Viihdekonsertissa lauantaina Amoroso-viihdeorkesterin kanssa. Tuomas Airola on jo tuttu Guardia Nuevan solisti, mutta nyt kokkolalaiset ovat onnistuneet houkuttelemaan paikalle Anneli Saariston, joka ei ole15 vuoteen noussut lavalle Kokkolassa.

Viikon kuluessa nuoret, nousevat muusikot saavat mahdollisuuden esiintyä yhdessä tai erikseen erilaisten kokoonpanojen kanssa. Tästä syntyy sekä yhteisöllinen että henkilökohtainen esiintymiskokemus.

Järjestäjille tapahtumaviikko on kuin suuren palapelin kokoamista pitkällä aikavälillä. Kun Talviharmonikkaa esitetään vuonna 2006 helmikuussa, on seuraavan vuoden ohjelmarunko jo valmiina. Pitkä aikajänne antaa tilaa muutoksille.

- Tässä työssä täytyy pitää pää kylmänä ja kaikkeen tulee voida varautua, Vertainen vertaa.

 

  Voimanlähteet

Kokkolaa on usein kehuttu yhteisölliseksi paikkakunnaksi. Tämän on myös Vertainen huomannut. Taiteellisena johtajana toimiessaan hän sanoo yhdistyksessä toimivien henkilöiden tuen olevan ratkaisevan tärkeä. Kuin myös kaikkien niiden ihmisten, jotka ovat viikon aikana mukana toimimassa.

Vahvimpana voimanlähteenään vaativaan työhönsä Raimo Vertainen mainitsee perheensä, vaimon ja kaksi omaa lasta. Perheen parissa unohtuvat kaikki muut asiat ja siitä saa voimaa. Toiseksi voimanlähteekseen hän mainitsee oman elämäntapansa. Mies kulkee aistit avoinna, havainnoi koko ajan ja sanoo valonpilkkuja tulevan yllättävistä lähteistä.

  Teksti ja kuvat:Jaana Pirkola

Takaisin Kokkola24.net sivulle....